Miksi käytännön ammatteja ihannoidaan

Jehovan todistajien järjestö kovasti "kannustaa" jäseniään hankkimaan jonkin käytännön ammatin koulutuksen ja akateemisen uran sijasta. Nykyään tämä koulutusvastaisuus on reilusti vähentynyt, erityisesti nuoren sukupolven keskuudessa. Nykyajan JT-nuoret eivät ole eläneet siinä vuoden 1975 odotuksessa, joka on ollut omiaan lisäämään vanhemman polven koulutusvastaisuutta. Kyllä sitä kuitenkin vieläkin pidetään jonkinlaisena ihanteena, että keskitytään vain valtakunnan tarpeisiin ja hankitaan vain sen verran koulutusta, että pystytään elättämään perhe jollakin käytännön ammatilla.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että todistajille olisi jopa hyväksi, että he hankkisivat enemmän koulutusta. Moni käytännön ammatti kun on paitsi rankkaa duunia, myös kehnosti palkattua, varsinkin naisvaltaisilla aloilla. Toimeentulon hankkimiseen tällaisessa työssä täytyy uhrata kohtuuttoman paljon aikaa, jonka voisi käyttää tehokkaammin (lue: valtakunnan työhön). Voisi kuvitella että henkilö, joka laahustaa väsyneenä kotiin tehtyään 8 tuntia fyysistä työtä, jaksaisi keskittyä valtakunnan asioihin paljon vähemmän kuin henkilö, joka on istunut vaikkapa toimistossa nuo 8 tuntia.

Asia on kuitenkin niin, että fyysinen työ harvoin tuntuu tekijästään miellyttävältä, kun taas jokin muu ammatti voi olla hyvinkin mielekäs, jopa "kutsumus", kuten vaikkapa lääkärin tai tutkijan työ. (Tämä on tietysti rankka yleistys, ainahan on poikkeuksia!) Kun henkilö tekee miellyttävää työtä, hän saa jo työnteostaan tai opiskelustaan älyllistä ja henkistä tyydytystä. Tämä on Seuran kannalta huono juttu, koska tällainen henkilö saa iloa "maailmallisista" asioista.

Henkilö, joka tekee epämiellyttävää työtä, joutuu hankkimaan kaipaamansa älyllisen ja henkisen tyydytyksen jostakin muusta kuin työstään. Itse tällaisessa tilanteessa olleena voin sanoa, että tämä tyydytys tulee helposti hankittua Jehovan todistajien työstä, kokouksista, puheiden pitämisestä, Seuran kirjallisuuden tutkimisesta. Tällöin Jehovan todistajien toiminnasta muodostuu helposti yksilön henkireikä maailmallisten asioiden sijasta. "Maailman" asiat tuntuvat ikäviltä ja epämiellyttäviltä, kun taas "hengelliset" asiat tuovat lohdutusta ja mielihyvää. Henkilöllä ei ole maailmassa enää mitään haluttavaa, vaan hän alkaa toivoa, että asiainjärjestelmä loppuisi pian, jotta ei tarvitsisi elää tällaisessa maailmassa.

Tämä tunne on yllättävän voimakas. Itse tällaisessa tilanteessa ollessani koin tuon tunteen vielä siinäkin vaiheessa, kun en enää uskonut todistajien oppiin. Tekemäni työ oli vielä luonteeltaan sellaista, että siinä ei pidetty paljonkaan yhteyttä työkavereihin, joten kokouksista ja toisista todistajista sain myös kaipaamaani seuraa ja kontakteja. Tässä vaiheessa kuitenkin tiedostin nämä tunteet.

"Maailman" tekeminen epämiellyttäväksi on siis yksi tapa varmistaa, että JT turvautuu uskontoonsa mielihyvän saamiseksi. Monet vähän koulutusta vaativat ammatit ovat epämiellyttäviä tai parhaimmillaan yhdentekeviä, joten niissä ei ole niin suurena vaarana, että henkilö keskittyisi liikaa "maailman" asioihin.