Sellaiset asiat kuin Jumala ja Raamattu ovat alkaneet tuntua paljon järkevämmiltä nyt, kun en enää tarkastele niitä VT-seuran silmälasien läpi. Ei, en kyllä pysty uskomaan mihinkään Raamatun Jumalaan, mutta asioiden pohdiskelu on paljon helpompaa nyt, kun voin hyväksyä Raamatun järjettömyydet ja ristiriidat... ja sen, että jos Luoja on olemassa, hänen ei todellakaan tarvitse olla hyvä tai kaikkivaltias!
Jehovan todistaja -aikoinani pieni aivoparkani joutui tekemään suunnattomasti työtä yrittäessään käsitellä niitä älyttömyyksiä, jotka liittyivät Jumalaan ja Raamattuun. Jehova Jumala oli kaikkivaltias, täydellinen ja täydellisen rakastava Jumala, ja Raamattu oli tämän Jumalan erehtymätöntä sanaa. Kuitenkin Raamatusta löytyi ristiriitaisuuksia ja muuten vain kummallisia asioita. Samaten Jumala vaikutti toisinaan käyttäytyvän oikukkaasti ja jopa julmasti. Mutta eihän näin voinut olla, koska Jumala oli rakkaus ja Raamattu tuon Jumalan erehtymätön Sana! Tätä "näennäistä ristiriitaa" on paljon, pitkään ja hartaasti selitelty Jehovan todistajien julkaisuissa, ja minä hölmö yritin parhaani mukaan ymmärtää.
Nykyään olen sitä mieltä, että Raamattu on kokoelma erilaisten ihmisten kirjoituksia, ei mitään sen kummempaa. Silloin ei ole mikään ihme jos Raamatusta löytyy järjettömiä asioita. Ei niitä tarvitse enää yrittää selitellä. Samoin, kun Raamatun kirjoja tarkastelee omaan aikaansa ja kulttuuriinsa sidottuina teksteinä, niissä alkaa olla paljon enemmän järkeä. Ei ole enää pakko yrittää sovitella jotakin tuhansia vuosia vanhaa käskyä tai tapaa nykyaikaan.
Erityisen valaistuneeksi koin itseni, kun ymmärsin, että eihän Jumalan tarvitse olla hyvä, viisas tai kaikkivaltias! Tällä hetkellä olen tosin edelleen sitä mieltä, että todennäköisesti Jumalaa ei ole olemassa, mutta jos Jumala tai Luoja on olemassa, todisteet viittaavat selvästi siihen, että hän on julma eikä välttämättä edes mikään kaikkivaltias. Jos hyväksyn sen ajatuksen, että Jumala on julma, minun ei tarvitse edes yrittää selitellä sellaisia asioita kuin kuolemaa, pahuutta ja luonnononnettomuuksia. Voin vain todeta, että olento joka loi luonnon ravintoketjut ja selviytymiskamppailut (eläinten on pakko tappaa toisia eläimiä säilyäkseen hengissä) on joko julma sadisti tai sitten hän oli vain kykenemätön luomaan mitään sen parempaa systeemiä.
Näyttää myös siltä, että tämä Jumala ei ole kiinnostunut meidän ihmisten asioista. Hän on jättänyt ihmiskunnan kehittelemään erilaisia teorioita jumalasta tai luojasta, mutta ei ole vaivautunut todistamaan mitään noista teorioista todeksi tai vääräksi. Tai jos Jumala on sittenkin kiinnostunut ihmiskunnan asioista, hän saa varmaankin jonkinlaista mielihyvää katsellessaan, miten eri uskontojen kannattajat tappavat toisiaan. Muutenhan hän puuttuisi asiaan ja paljastaisi itsensä ihmisille, jotta saisi uskonsodat loppumaan.
Voisin siis aivan hyvin uskoa, että jos Jumala on olemassa, hän on todennäköisemmin julma kuin rakkaudellinen. Pahaan Jumalaan on paljon helpompi uskoa, koska silloin ympärillä näkyviä todisteita pahuudesta ei tarvitse yrittää selitellä millään monimutkaisilla teorioilla.
sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007
tiistaina, huhtikuuta 10, 2007
"Totuus vapauttaa teidät"
Jehovan todistajat ovat oikeassa sentään yhdessä asiassa: että totuus vapauttaa meidät. Tunnen itseni tällä hetkellä todella vapaaksi. Ei, en ole onnistunut löytämään mitään "totuutta" maailmankaikkeudesta, elämästä ja kaikesta, enkä varmaan koskaan tule löytämäänkään. Olen kuitenkin päässyt eroon yhdestä suuresta valheesta, joten voin sanoa olevani yhden askeleen lähempänä "totuutta", mikä ikinä se lieneekään.
Vaikka olen vielä sosiaalisesti Järjestön kahleissa, tunnen itseni henkisesti ja tunneperäisesti täysin vapaaksi. Tiedostin tämän vapauden tunteen vasta noin viikko sitten, ja kyseessä on tunne, jollaista en ole ikinä ennen elämäni aikana kokenut. Nyt tajuan, etten ole koskaan ennen tiennyt, miltä todellinen vapaus tuntuu.
Olen elänyt koko elämäni siten, että olen tukahduttanut itseni ja murehtinut tavattomasti sitä, miten minun pitäisi tuntea ja käyttäytyä. Tätä itsensä tukahduttamista kutsutaan "uuden persoonallisuuden päälle pukemiseksi" JT-piireissä. Kun olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä, olen aina miettinyt, onkohan käytökseni nyt soveliasta ja mitäköhän muutkin mahtavat minusta ajatella. En ole pystynyt vapautuneesti olemaan oma itseni, koska minun on pitänyt vahtia, että käytökseni on "kristitylle soveliasta". Tämä on ollut osittain tietoista, osittain tiedostamatonta.
Kaikkein pahinta on kuitenkin ollut omien tunteideni, moraalikäsitysteni ja oikeustajuni tukahduttaminen. Tätä kutsutaan "omantunnon valmentamiseksi Raamatun avulla". Oma moraalini ja oikeustajuni ovat esimerkiksi aina sanoneet, että homous ja esiaviollinen seksi ovat ihan harmittomia juttuja, enkä ole ymmärtänyt, mitä pahaa niissä voi olla. Päinvastoin, minusta näytti usein, että niiden tuomitseminen on johtanut tarpeettomaan kärsimykseen, mikä ei ole sopinut oikeustajuuni. Kuitenkin minun oli pakko yrittää hyväksyä se ajatus, että nämä ovat pahoja asioita ja että minun on - oman järkeni ja omantuntoni vastaisesti - vihattava niitä, koska Jumalakin niitä vihaa.
Nyt käsitän, että nimenomaan tällaisesta oman oikeustajun tukahduttamisesta johtuu se, että uskonto on saanut ihmiset tekemään niin paljon pahaa.
Nyt minun ei enää tarvitse antaa kenenkään muun sanella minulle, mikä on oikein ja mikä väärin. Voin muodostaa käsitykseni oikeudesta ja moraalista täysin oman omantuntoni mukaan, ja voin elää tavalla joka on sopusoinnussa omien arvojeni kanssa. On todella vapauttavaa olla sinut itseni kanssa! Samalla tämän murrosprosessin läpikäyminen on hieman kivuliasta, koska normaalisti tällainen kehitys käydään läpi teininä, suunnillen 12-20 vuoden iässä. On melkoisen rasittavaa olla aikuinen murrosikäinen.
Kun olen sinut itseni kanssa, minun ei enää tarvitse murehtia ylenpalttisen paljon siitä, miltä näytän ulkoisesti ja mitähän muutkin minusta ajattelevat. Tietysti tahdon antaa itsestäni hyvän kuvan, niinkuin yleensä kaikki normaalit ihmiset tahtovat, mutta se ei ole enää sellaista pakonomaista esittämistä. Ei minulla ole velvollisuutta miellyttää kaikkia ihmisiä, eikä muilla ole velvollisuutta miellyttää minua. Elän sopusoinnussa omien arvojeni kanssa, joten minulla ei ole tarvetta mukautua väkisin jonkun toisen ihmisen arvoihin.
Tämä henkinen vapautuminen jehovantodistajuudesta on jotakin käsittämättömän upeaa. Seuraava askel on tietysti hankkiutua todistajuudesta lopullisesti eroon, mutta nyt Järjestössä muodollisesti roikkuminenkaan ei enää tunnu niin ahdistavalta. Minua ei enää kiinnosta, mitä seurakunta minusta ajattelee, joten en ole seurakunnan mielipiteen vanki.
Vaikka olen vielä sosiaalisesti Järjestön kahleissa, tunnen itseni henkisesti ja tunneperäisesti täysin vapaaksi. Tiedostin tämän vapauden tunteen vasta noin viikko sitten, ja kyseessä on tunne, jollaista en ole ikinä ennen elämäni aikana kokenut. Nyt tajuan, etten ole koskaan ennen tiennyt, miltä todellinen vapaus tuntuu.
Olen elänyt koko elämäni siten, että olen tukahduttanut itseni ja murehtinut tavattomasti sitä, miten minun pitäisi tuntea ja käyttäytyä. Tätä itsensä tukahduttamista kutsutaan "uuden persoonallisuuden päälle pukemiseksi" JT-piireissä. Kun olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä, olen aina miettinyt, onkohan käytökseni nyt soveliasta ja mitäköhän muutkin mahtavat minusta ajatella. En ole pystynyt vapautuneesti olemaan oma itseni, koska minun on pitänyt vahtia, että käytökseni on "kristitylle soveliasta". Tämä on ollut osittain tietoista, osittain tiedostamatonta.
Kaikkein pahinta on kuitenkin ollut omien tunteideni, moraalikäsitysteni ja oikeustajuni tukahduttaminen. Tätä kutsutaan "omantunnon valmentamiseksi Raamatun avulla". Oma moraalini ja oikeustajuni ovat esimerkiksi aina sanoneet, että homous ja esiaviollinen seksi ovat ihan harmittomia juttuja, enkä ole ymmärtänyt, mitä pahaa niissä voi olla. Päinvastoin, minusta näytti usein, että niiden tuomitseminen on johtanut tarpeettomaan kärsimykseen, mikä ei ole sopinut oikeustajuuni. Kuitenkin minun oli pakko yrittää hyväksyä se ajatus, että nämä ovat pahoja asioita ja että minun on - oman järkeni ja omantuntoni vastaisesti - vihattava niitä, koska Jumalakin niitä vihaa.
Nyt käsitän, että nimenomaan tällaisesta oman oikeustajun tukahduttamisesta johtuu se, että uskonto on saanut ihmiset tekemään niin paljon pahaa.
Nyt minun ei enää tarvitse antaa kenenkään muun sanella minulle, mikä on oikein ja mikä väärin. Voin muodostaa käsitykseni oikeudesta ja moraalista täysin oman omantuntoni mukaan, ja voin elää tavalla joka on sopusoinnussa omien arvojeni kanssa. On todella vapauttavaa olla sinut itseni kanssa! Samalla tämän murrosprosessin läpikäyminen on hieman kivuliasta, koska normaalisti tällainen kehitys käydään läpi teininä, suunnillen 12-20 vuoden iässä. On melkoisen rasittavaa olla aikuinen murrosikäinen.
Kun olen sinut itseni kanssa, minun ei enää tarvitse murehtia ylenpalttisen paljon siitä, miltä näytän ulkoisesti ja mitähän muutkin minusta ajattelevat. Tietysti tahdon antaa itsestäni hyvän kuvan, niinkuin yleensä kaikki normaalit ihmiset tahtovat, mutta se ei ole enää sellaista pakonomaista esittämistä. Ei minulla ole velvollisuutta miellyttää kaikkia ihmisiä, eikä muilla ole velvollisuutta miellyttää minua. Elän sopusoinnussa omien arvojeni kanssa, joten minulla ei ole tarvetta mukautua väkisin jonkun toisen ihmisen arvoihin.
Tämä henkinen vapautuminen jehovantodistajuudesta on jotakin käsittämättömän upeaa. Seuraava askel on tietysti hankkiutua todistajuudesta lopullisesti eroon, mutta nyt Järjestössä muodollisesti roikkuminenkaan ei enää tunnu niin ahdistavalta. Minua ei enää kiinnosta, mitä seurakunta minusta ajattelee, joten en ole seurakunnan mielipiteen vanki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
